Radiohistoriallinen muistipaikka

Tänne kerätään radiohistoriaan liittyviä muisteluita ja kertomuksia. Kaikki lyhyetkin kertomukset, kaskut tai muut tarinat ovat tervetulleita joten lähettäkää niitä rohkeasti. Kirjoittaa voit nimimerkillä tai omalla nimellä.

Kirjoitukset tullaan tallettamaan SRHS:n arkistoon ja seura saa niihin käyttö­ ja julkaisuoikeuden (mm. Radiot­lehti sekä SRHS:n Internet­sivut). Myös kuvia ja äänitteitä voi lähettää em. ehdoin. Lähettämällä kirjoituksen tms. julkaistavaksi suostut em. julkaisuehtoihin. Aineiston lähettäjä vastaa, että hänellä on aineistoon oikeudet jotka hän voi luovuttaa SRHS:lle.

Kirjoituksen voit lähettää oheisella lomakkeella (max. 1000 merkkiä). Pitemmät kirjoitukset joko suoraan sähköpostilla (timo.haveri@gmail.com) tai em. lomakkeella useammassa osassa. Myös postin kautta voi lähettää, ks. yhteystiedot.

Lomake kirjoitusten lähetykseen


Noin vuonna 1967, rakensin enoni innostamana saippuakoteloon kidekoneen. Siinä oli muistaakseni kidediodi, pertinax -putkelle käämitty kela, säätökonkka ja pietsokuuloke. Osat ostin Radio-Mikrosta Yrjönkadulta Helsingistä.

Rauski
25.3.2017

Ensimmäinen kosketukseni radioon tapahtui joskus 4- 5-vuotiaana. Kotonani oli hyllyssä radio liekö ollut joku Pikku-Hitlerin tapainen. Muistan vain että musta se oli. Joskus siivotessaan äiti otti sen hyllyltä pois ja pääsin kurkistelemman takaseinän aukoista sisälle. Niin kiehtova maailma sieltä näkyi, että se ei päästänyt otteestaan. Ajanmyötä tästä syntyi ensin harrastus ja sitten ammatti. Näin eläkepäivinäkin harrastetta jatkaessa muistan edelleen elävästi tuon hetken.

Timo Reinikainen OH2EO

Jo alle kouluikäisenä sain tutustua putkiradioihin hyvinkin syvällisesti. Isäni nimittäin oli autonkuljettaja ja kuljetti toisinaan roskakuormia Pasilan kaatopaikalle. Noista kuormista löytyi usein vanhoja radioita, joita hän toimitti minulle leikkikaluiksi. Putket tosin poistettuina, turvallisuussyistä. Näiden radioiden kohtalo oli karu, purin ne yleensä yhtä pieniin osiin kuin käsiini joutuneet rikkinäiset herätyskellotkin. Työkaluina oli pääasiassa vasara ja hohtimet. Voin vain arvailla millaisia aarteita tulin silloin tuhonneeksi.

Radioharrastukseni alkoi ollessani 8-vuotias, silloin isosiskoni kustansi ensimmäisen kesätyöpaikan palkastaan minulle kidekoneen osat. Ainakin melkein, kuulokkeet olivat silloin liian arvokkaita. Kun sitten olin saanut kidekoneeni kasatuksi lasiputkidetektoreineen, oli kova hinku päästä sitä kokeilemaan. Apu löytyi paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä, josta löytyi kunnon suuriohmiset sankakuulokkeet taloudelliseen tilanteeseeni sopivaan hintaan.

Joitakin huolimattomuusvirheitä korjattuani alkoi kidekoneesta suureksi riemukseni kuulua ainakin Helsingin kaksi keskiaaltoasemaa sen aikaisista kolmesta. Antenni ei ollut kerrostalon vesiränniä kummempi ja maajohtona toimi lämpöpatteri. Jälkeenpäin tajusin, että tuo vesirännikin oli yläpäästään kattopellin kautta maissa. Ehkä se toimikin luuppiantennina?

Pari vuotta myöhemmin rakentelin putkivastaanottimia kaupungin ylläpitämässä koululaisten radiokerhossa. Siellä oli mukavasti lahjoituksina saatuja ylijäämäkomponenttejakin saatavana, enimmäkseen melko vanhaa vuosikertaa. Ensimmäisen 1-putkisen radioni tein KF3 pentodilla, anodiparisto löytyi siihen aikaan vielä kaupan hyllystä. Sen jälkeen kyhäsin 2-putkisen suoran D90-sarjan miniatyyriputkilla, sitten siirryinkin transistoreihin.

Transistorit olivat 1960-luvun alkupuolella hyvinkin arvokkaita, siksi vaivalla hankittuja kahta OC44:sta kierrätettiin laitteesta toiseen. Loppusijoituskohde niille oli AM-lähetin, joka toimi taajuudella 13,56MHz. Taajuuden valinnan saneli kide, joka oli peräisin helsinkiläisen TV-tehtaan lahjoituserästä kerholle. Kideoskillaattorin perässä oli vahvistinaste ja modulaattori, modulaatiomuuntaja oli vanhasta puhelimesta saatu kuten myös hiilimikrofoni. Pakkohan lähetintä oli päästä kokeilemaan, vaikka sen käyttöön ei mitään lupia ollutkaan. Kaverilla sattui olemaan matkaradio, josta löytyi sopiva lyhytaaltoalue. Signaali saatiinkin siitä kuuluviin melkein näköetäisyyden ulkopuolelle kun lähettimen antennina oli muutaman metrin langanpätkä.

Muutaman pienen FM-lähettimenkin rakensin, niissä oli yleensä pelkkä oskillaattoritransistori, jota moduloitiin audiosignaalilla. Ohjelmalähteenä toimi joskus levysoitin, spiikkejä varten myös mikrofoni. Niiden kehitys huipentui kuulokojeen osista tehtyyn parin sokeripalan kokoiseen "luderadioon".

Tuohon aikaan radiolupia kytättiin tehokkaasti, tarkastajat kiertelivät mm. uimarannoilla matkaradiolupia tivaamassa. Emme onneksi jääneet kiinni ja nyt rikos on jo vanhentunut. Radioamatööritutkinnon suoritin 1960-luvun loppupuolella, sen jälkeen ei ole tarvinnut harrastaa piratismia. Vaikka tuossa ensimmäisessä lähettimessäni oli input-tehoa korkeintaan 50mW, sekin oli silti täysin lainvastainen.

Kaiholla muistelen noita aikoja, intoa rakenteluun oli rajattomasti, mutta rahaa käytössä niukasti. Nykyäänkään en rahoissani ryve, mutta komponentteja on kuitenkin tarjolla murto-osalla harrastukseni alkuaikojen hinnoista. Into rakenteluun vain on käynyt vähiin, johtuneeko sitten lähes 50-vuotisesta työurastani radiolaitteiden parissa, tästä parikymmentä vuotta yrittäjänä. Vanhoja laitteita tulee silti jonkin verran kunnostettua, komponenttien saanti niihin on vain nyt paljon hankalampaa kuin silloin ennen vanhaan.

Raimo Sjöberg, OH2AUS

Nord-Mende Spectra Futura M-radion 49 m:n LA-alue oli muutettavissa 19 - 60 metrin alueeksi. Levityskondensaattori irti ja hyppylanka tilalle. Toimii. Piirien tasakäynnistä ei ole tarkemmin tietoa, mutta asemia kuuluu hyvin. Tapahtuma-aika 1990-luvun lopulla. Koneen alueenvaihtokytkimillä on kokemuksen mukaan tapana hapettua ja jonkinlainen puhdistus-spray todennäköisesti auttaa. Nyttemmin on tullut keräiltyä laitteita. Kokoelmassa on mm. Hallicrafters AM-SW....iso putkimatkaradio ja Hallicraftersin liikennevastaanotin ja Lafayette HA-sarjan transistoroitu LA-vastaanotin ym. ja tavallisia putkivastaanottimia levysoittimella varustettuina ja ilman, esim. Philips BiAmplifier-kaappi-radio-gramofoni ja Telefunkenin koneita E - ja U - sarjan putkilla varustettuina. Harrastelun alkuna oli kidekone ja myöhemmin kaksitransistorinen kone Lahden pitkille aalloille. Pientaajuusvahvistimena toimi Luxorin levysoittimen pientaajuus-piiri.

Markku Manner